Pihlaja on Pohjois-Savon maakuntakasvi ja muinaissuomalaisten pyhä puu. Se kasvaa melkeinpä missä vaan. Aukeilla paikoilla siitä tulee leveä, monirunkoinen puu. Pihlaja on tyypillinen hyönteispölytteinen kasvi. Sen voimakastuoksuiset kukat houkuttelevat runsaasti pölyttäjiä. Marjoja syömään tulevat tilhet, rastaat, punarinnat ja punatulkut levittävät siemeniä
Pihlaja on monipuolinen villiyrtti
Pihlajasta voidaan käyttää lehtien nuput, lehdet, kukat ja marjat. Lehtien nuput ovat keväällä muutaman päivän ajan kerättävissä. Ne maistuvat karvasmantelille. Niitä voi syödä siltään tai laittaa salaatin joukkoon. Lehtiä voi kuivata teeksi, samoin myöhemmin kukkia. Pihlajanlehdet kannattaa kerätä mieluiten ennen kukintaa ja hiostaa, näin niistä saa voimakkaan mantelin aromin esiin. Lehdistä voi valmistaa myös pihlajanlehtijuomaa.
Pihlajanmarjoissa on paljon c-vitamiinia. Niillä on aikoinaan ehkäisty keripukkia. C-vitamiinia ja sorbitolia on ennen uutettu pihlajanmarjoista. Ei uskoisi niissä olevan luontaista makeutusainetta, koska ne maistuvat niin happamalta ja karvaalta. Ensimmäisten yöpakkasten jälkeen maku muuttuu makeammaksi. Ennen pihlajan marjoja on kerätty paljon sekä ihmisten että karjan ravinnoksi. Niitä kuivattiin, jauhettiin ja lisättiin leipätaikinaan. Nykyään niistä tehdään hilloja, mehua, viiniä ja hyytelöä. Pihlajanmarjojen kuivaaminen, jauhaminen ja lisääminen leivonnaisten joukkoon olisi nykyäänkin hyvä tapa parantaa tuotteiden ravintoarvoa.